Minä

Olen Turun apulaispormestari, vihreä kaupunginvaltuutettu ja aluevaltuutettu.

Havahduin ympäristön tilaan ja maailman epäoikeudenmukaisuuteen yläasteella, jolloin lähdin mukaan kansalaisjärjestötoimintaan. Politiikkaan tutustuin opiskellessani Turun yliopistossa ja liittyessäni vastaperustettuihin Turun opiskeleviin vihreisiin.

Opiskelijapolitiikan innoittamana asetuin ehdolle vuoden 2004 kuntavaaleissa ja siitä saakka olen ollut Turussa kaupunginvaltuutettuna. Olen saanut toimia monenlaisissa tehtävissä, viimeisimpänä kaupunkiympäristön ja sitä ennen hyvinvoinnin apulaispormestarina Turun siirryttyä pormestarikaupungiksi vuonna 2021. Sitä edellisen kauden olin kaupunginvaltuuston puheenjohtaja. Olen toiminut myös kaupunginhallituksen varapuheenjohtajana, vihreiden valtuustoryhmän puheenjohtajana ja kulttuurilautakunnan puheenjohtajana. Aivan ensimmäinen luottamustehtäväni uutena valtuutettuna oli joukkoliikennelautakunnassa.

Näissä erilaisissa tehtävissä olen saanut työskennellä keskeisten intohimoni kohteiden parissa, jotka toki ovat lisääntynet politiikkavuosien varrella. Aivan alun perin lähdin kuitenkin mukaan hillitsemään ilmastonmuutosta ja luontokatoa sekä ihmisten eriarvoistumista. Lasten ja nuorten hyvinvointi, köyhyyden ja syrjäytymisen torjunta, koulutuksen roolin ymmärtäminen kaiken avaimena, yhdenvertaisuuden puolesta puhuminen, elävän kaupunkikulttuurin puolustaminen ja ihmiselle hyvä kaupunkiympäristö ovat olleet minulle koko ajan tärkeitä asioita.

Koulutukseltani olen filosofian tohtori ja valtiotieteiden maisteri. Väittelin syksyllä 2014 perinnöllisyysneuvonnasta Turun yliopiston lääketieteellisen biokemian ja genetiikan oppiaineesta. Maisterin tutkinnon tein sosiologiassa. Ennen päätoimisen poliitikon tehtäviä olen työskennellyt kehitysjohtajana Harvinaiskeskus Noriossa Kehitysvammaisten Tukiliitossa sekä erilaisissa tutkimus- ja kehitystehtävissä Turun yliopistossa, Helsingin yliopistossa sekä sosiaali- ja terveysministeriön toimeksiannolla. Sosiaali- ja terveyspalveluihin liittyvät kysymykset ovat tulleet minulle tutuiksi paitsi työurani aikana, myös toimiessani niistä vastaavana apulaispormestarina ennen palvelujen siirtoa hyvinvointialueelle. Olen toiminut myös ensimmäisen Varhan valtuustokauden aluevaltuutettuna sekä Varhan tarkastuslautakunnan varhapuheenjohtajana.

Asun kahden aikuisen ja kahden teini-ikäisen lapsen taloudessa. Vapaa-aikanani viihdyn metsäretkillä, sohvan nurkassa kirjan tai sarjan kanssa, uimahallissa, kuntosalilla, pilateksessa, keittiössä ja puutarhassa. Pidän kovasti ihmisistä ja siksi viihdyn myös politiikan maailmassa. Parasta siinä on tutustua ihmisiin ja löytää heidän kanssaan yhteinen tie viedä asioita eteenpäin, saada aikaan tekoja, jotka muuttavat maailmaa.